Naantalin Matkakaupan Facebook-sivutSoita meilleLähetä meille postiaSijaintimme

8-14.4.2019 Keväinen Po-joki ja salaperäinen Venetsia - Matkakerho

Matkaohjelma

Maanantai 8.4.
Laivan henkilökunta vastaanottaa meidät laivaan kello 18.00. Tämän jälkeen saamme hetken levähtää hytissämme ennen kokoontumista kapteenin vastaanotolle ja laivan henkilökunnan esittelyä. Tämän jäl-keen saamme nauttia hyvistä italialaisen keittiön herkuista.


Tiistai 9.4.
Maittavan, runsaan aamiaisen jälkeen on ohjelmassa tutustuminen Venetsiaan sekä Buranoon ja Muranoon. Veden ympäröimä ja yli sadalle saarelle levittäytynyt Venetsia on yksi maailman tunnetuimmista ja kauneimmista kaupungeista. Se on mystinen kaupunki, joka ei ole muuttunut paljoakaan viimeisten vuosisatojen aikana. Saarelle rakennettua kaupunkia kutsutaan milloin Siltojen kaupungiksi, milloin taas Kanavien kaupungiksi ja molempia löytyykin Venetsiasta paljon. Venetsiassa ihmettelemme mm. Dodgien palatsia ja pyhän Markuksen aukiota Lounaan jälkeen on ohjelmassa laguunisaaret eli lasinvalmistuksesta tuttu Murano ja pikkuinen idyllinen Burano. Illallinen laivalla.


Keskiviikko 10.4.
Jätämme jäähyväiset laguunille ja jatkamme pitkin Po-jokea kohti Taglio di Pôta. Matkalla pysähdymme Adriassa, joka sijaitsee Po- ja Adige-jokien välissä. Samalla paikalla on ollut etruskien kaupunki Atria. Latinan kielen sanan atrium sanotaan tulevan tästä etruskikielen paikannimestä. Adriassa teemme kävelykierroksen matkanjohtajamme seurassa. Lounas ja illallinen laivalla.


Torstai 11.4.
Aamupäivällä saamme ihailla Po-joen näkymiä vaikkapa aurinkokannelta. Lounaan jälkeen lä-demme retkelle Bolognaan eli kaikkien yliopistojen äidin luo. Vapaamielinen tunnelma on vallinnut Bolognassa jo tuhat vuotta. 1000-luvulla Bologna oli yksi harvoja paikkoja Euroopassa, joka tarjosi kaikille oppia hakeneille mahdollisuuden opiskeluun. Kaupunkiin saapui kaikkialta Euroopasta tulevia mahtimiehiä opiskelemaan lakia. Illallinen laivalla, joka nyt on siirtynyt Polesellaan. Iltaohjelmaa.


Perjantai 12.4.
Tämän päivän pääkohde on iki-ihana Verona. Kaupunkina se on Pohjois-Italian kolmanneksi suurin ja Venetsian kanssa se kilpailee alueen suurimman turistimagneetin tittelistä. Kaupunki tunnetaan parhaiten amfiteatterinsa ja Romeon ja Julian takia. Laivamme on siirtynyt Chioggiaan, missä vietämme vapaa-aikaa ennen laivan lähtöä. Lounas ja illallinen laivalla

Lauantai 13.4.
Lauantaipäivän vietämme Venetsiassa. Laivalla on illalla juhlaillallinen.

Sunnuntai 14.4.
Jätämme laivan aamiaisen jälkeen kello 9.00 ja suuntaamme kohti Triesteä. Ehdimme vielä tutustumaan tähän mielenkiintoiseen kaupunkiin ja syödä kevyen lounaan ennen paluuta kotimaahan
Matkakerhon suosittu keväinen risteilymatka risteillään ensi vuonna Italian upeissa maisemissa.

Lennämme Venetsiaan ja siellä nousemme MS Michelangelo- nimiseen laivaan joka on meidän kotimme matkamme aikana. Tutustuttuamme Ventetsiaan ja laguunialueeseen ennen kuin laivaa lähtee kohti Taglio di Pôta, Polesellaa. Ohjelmassa on myös Bologna ja Verona. Italian kevät avautuu meille koko loistossaan aivan kuten alueen mielenkiintoiset historialliset kohteet.

Reitti / Aikataulu

Lähdemme matkaan maanantaina 8.4. kello 12.40 Lufthansan lennolla Münchenin kautta Venetsiaan, jonne saavumme kello 16.00.

Paluumatkalle lähdemme sunnuntaina 14.4. kello 17.00 Triestestä, Münchenin kautta ja saavumme Helsinki-Vantaalle kello 23.30.

Majoitus

Laivamme MS Michelangelo on rakennettu vuonna 2000 ja kunnostettu vuonna 2017. Laivaan mahtuu 154 matkustajaa. Meidän hyttimme ovat pääkannella. Ylemmällä kannelle sijaitsee muutama hytti sekä vastaanotto ja ravintola. Kaikissa hyteissä on mukavuudetm langaton internetyhteys laivan aulassa sekä baarissa. Laivalla tarjoiltavat ruokajuomat sisältyvät hintaan.

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN
Varaa paikkasi 15.1.2019 mennessä.

Lisämaksu yhden hengen huoneesta +360€
Paikkoja rajoitettu määrä.


Hintaan sisältyy: yllä oleva ohjelma, täysihoito, lennot ja suomalaisen matkanjohtajan ja oppaan palvelut.

Lisätietoja ja varaukset:
Matkakerho Seuratie 10 as 14 21530 Paimio
Sähköposti: matkakerho@naantalinmatkakauppa.fi
puh. 050 522 4447.
Matka on osa Naantalin Matkakaupan senioritoimintaa.

Nämä matkat ovat niin suosittuja, että hyttejä on saatavilla rajoitetusti.

Pidätämme oikeuden pieniin ohjelmatarkennuksiin.

Kaupunkikierrokset tehdään osittain kävellen.

Matkan hinta

1790€/hlö/H2

Maksa erissä

 

 

Varaus- ja maksuehdot:

Ennakkomaksu varauksen yhteydessä ja loppumaksu noin 6 vkoa ennen matkan alkua.